Kirjoita lapsen nimi:
Metsäkirja!
Yksilöity metsäkirja

Nimi metsäretkellä

22,99 €
Yksilöi kirja

Eläinkirja perheen pienimmille.

Ihana tarina retkestä, jonka aikana päähenkilö tapaa erilaisia metsäneläimiä ja niiden suloisia poikasia. Onko mitään mukavampaa, kuin lähteä jännittävälle metsäretkellä tärkeän aikuisen kanssa?

Metsässä kaksikkoa odottaa muun muassa kettu ja sen vastasyntyneet pennut, pomppiva jänis ja peura, joka rakastaa omenoiden syömistä. Järveltä he löytävät kurnuttavia sammakoita ja pikkuisia nuijapäitä sekä valtavan uroshirven. Maanrajassa he tutkivat kaiken maailman mönkiäisiä. Puiden oksilta he voivat bongata rummuttavan tikan, huhuilevan pöllön ja oravan, joka ei löydä keräämiään tammenterhoja.

Kirja sopii täydellisesti 0–4-vuotiaille. Opettavainen kirja kertoo lapsen tai vaikkapa lapsenlapsen viemisestä metsäretkelle. Kirjassa seikkailee yksi lapsi ja yksi aikuinen. Halutessa muut perheenjäsenet voi lisätä tarinaan sivuhenkilöiksi.

Tässä yksilöidyssä lastenkirjassa lapsi pääsee aktiiviseksi osaksi tarinaa esimerkiksi huhuilemalla kuin pöllö, kurnuttamalla kuin sammakko ja auttamalla oravaa löytämään tammenterhot!

Kirjoittaja: Anna Dybdal  Kuvittaja: Ewa Delgado 
Ikäryhmä
0–4-vuotiaille
pages
24 sivua
delivery time
5-7 arkipäivää
Joutsenmerkki
Joutsenmerkki

Yksilöi Nimi metsäretkellä

Valitse kirjan koko

Kirjoita tähän yksilöidyt terveiset lapselle. Älä käytä hymiöitä – ne eivät valitettavasti näy tekstissä. Teksti tulee kirjan ensimmäiselle sivulle, ennen tarinaa (max 160 merkkiä).

Lapsen tiedot

 

Aikuinen, joka lähtee retkelle lapsen kanssa

Kirjoita aikuisen nimi
 

Muut henkilöt

Kirjoita sen henkilön nimi, joka hyvästelee lapsen, kun hän lähtee metsäretkelle. Henkilöä ei ole kuvitettu kirjaan.
Kirjoita toisen henkilön nimi, joka hyvästelee lapsen, kun hän lähtee metsäretkelle. Henkilöä ei ole kuvitettu kirjaan.

Kuinka käsittelemme dataasi

Kaikki kerätty tieto on salattua. Tietosi ei ole saatavilla Paras Kirjani työntekijöille tai Paras Kirjani yhteistyökumppaneille, ellet itse ota meihin yhteyttä tilaukseesi liittyen. Luovuttamiasi tietoja käytetään ainoastaan tilauksesi käsittelyyn, tuotantoon ja toimitukseen. Voit milloin tahansa pyytää tietojesi päivittämistä tai poistamista.